perjantai 21. kesäkuuta 2019

Juhannusruoka on tietenkin kasvisruokaa, ovo-lakto-kasvis -akselilla, koleina iltoina uuniruoka, lämpiminä perunasalaatti

Uunivuuassa perunasipuli-sekoitus viipaleinatahi suikaleina juustoraasteen jämien kanssa, myös sinihomejuusto käy. Sekä punajuuri, vaikkapa säilötyt punajuuriviipaleet, joita jääkaapissa pyörii. Juhannusruoka on tietenkin kasvisruokaa, ovo-lakto-kasvis -akselilla, koleina iltoina uuniruokana, tässä peruna- ja sipuliviipaleita pakkasesta, voi käyttää vanhoja pois, tai ostaa mennessä mökille, käyvät kylmäkalleista.

Tässä viikon tai kahden viikon ruokalista:

1-2 päivänä perunasipuli-uunivuokaa,
1-2 päivänä sitten tuhtia nyhtökauraa mm kokojyväspaghetin kanssa kera maustetun tomaattimurskan,
1-2 päivänä nyhtökauraa, perunasipuli-uunivuokaa ja grillattua varhaiskaalta.
1-2 päivänä varhaisperunoita, pottuja voi syödä keitettynä, tai miltei valmiiksi keitettynä, ja sitten uuniin kera tomaattien, porkkanan ja keräkaalen. Keitetyt perunat kera nippusipulin, ruohosipulin, ja tillin, kastikkeena kylmä tsatsiki, kermaviili, kreikkalainen salaatinkastike, kreikkalainen jugurtti tai valkosipulidippi, tuorekurkkua ja maustekurkkua.
1-2 päivänä seuraavana pnä keitetyistä perunoista voi tehdä kylmää perunasalaattia: tuorekurkku, suolakurkku, paprika, kananmuna, valkosipuli ja valkosipulidipi, tai kermaviili. Jämäperunoita voi myös paistaa pannulla tomaattien ja sipulin kanssa paistetut perunat.
1-2 päivänä Umppa lumppaa Ruåtsista eli Oumph!! -merkkistä soijanböönistä tehtyä valmista mausteista ruokaa. Tuhdimpaa vegaanista, helppoa ja nopeaa, vesi kielelle -kasvisruokaa juhannukseksi pakkasesta.
1-2 päivänä Tescon kasvispihvit eli korppujauhoitetut kasvis-quarterpoundersit, myös pohjoisen kaupoista, (ainakin S-Market), jotka käyvät hamppareihin ( makeaa chiliä ja maissia , vai oliko makeaa maissia ja chiliä ) eli kasvishampurilaisiin, joita voi tehdä omista sämpylöistä jotka on tehty omasta puurosta, ylijäämäpuurosta. Tai tavallisista sämpylöistä. Ruåtsissa on myös mainioita terveellisiä hotti doggi-sämpylöitä jonka sisälle voi laittaa kasvismaggaran tahi soijanakon.

7 päivänä: Ja jokaisena aamuna, lounaalla ja / tai brunssilla puuroa: kaurapuuroa, Fazerin ihmepuuroa, mannapuuroa, neljän viljan puuroa tahi riisikryynipuuroa marjojen kera, tai mansikoiden ja raparperin, joista sekä kiisseli että piirakka. Kaurapuuron jämistä joku leipasee sämpylät. 

Omasta maasta ei vielä kasva mikään muu kuin ruohosipuli, ja sekin kukkapenkissä, mutta ilmainen kasvisruoka, ja omasta maasta nostettu kasvisruoka käy mainiosti kaikkeen, salaattiin, tsatsikiin, valkosipulidippeihin, perunoiden kanssa. Paljon voi käyttää valmiita kasvisruoka pakkasesta ja jääkaapista, sekä tietysti hyvin säilyviä kuivattuja papuja, herneitä, soijasuikaleita, soijapurua jne joista riittää pitkään. Kuivia pähkinöitäkin voi ottaa proteiiniksi.


ja aamulla, lounaalla ja / tai brunssilla puuroa: kaurapuuroa, Fazerin alkupuuroa, mannapuuroa, neljän viljan puuroa tahi riisikryynipuuroa marjojen kera, tai mansikoiden ja raparperin, joista sekä kiisseli että piirakka. 

perunasipuli-sekoitus viipaleina juustoraasteen jämien kanssa
nyhtökauraa, tomaatteja, porkkanaa ja varhaiskaalta perunan tai pastan kanssa, tai vaikkapa lasagneen, nyhtökaurasta on moneksi. Tässä tomaatilla maustettua nyhtökauraa.
Umppa lumppaa eli eeppistä Oumphia pakkasesta
tuhdit kebab-tyyliin maustetut suikaleet ovat mainiota rasvaista kesämättöä
Tesco goes vegan: helppoa ja nopeaa kasvisruokaa juhannukseksi pakkasesta: korppujauhoitetut kasvis-quarterpoundersit, myös pohjoisen kaupoista, (ainakin S-Market). Nyt ei ollut hampparisämpylöit nii mäni sellaisenaan varhaisperunoiden kera
nyhtökauraa, perunasipuli-uunivuokaa ja grillattua varhaiskaalta


täysjyväpastaa ja nyhtökauraa

itsetehtyä perunasalaattia vaikkapa saaristolaisleivän päällä 
Oats of Finland - nyhtökauran kyljessä on ohjeita





ja sosialistisessa mediassani lissää:

1 kommentti:

  1. Hyvää päivää ystäviä, nimeni on Antonio Laura Lund-Ruotsista, olen lääkäri ammatin mukaan, 45-vuotias. Lukekaa ystävällisesti todellisen elämäni todistukseni siitä, kuinka palautin takaisin rakkauden ja luottamuksen avioliittooni, minulla on hyviä aikomuksia siitä, että nämä tiedot auttavat tätä lukevaa henkilöä parantamaan sydäntä ja palauttamaan kadonneen rakkaussuhteen 2 päivän kuluessa. Stoy voi olla samanlainen, olin naimisissa Antonio kanssa neljä vuotta, viime kuussa hän hajosi kanssani, tein kaiken saadakseni hänet rakastamaan minua, mutta kaikki mitä tein oli turhaan, halusin häntä takaisin niin paljon, koska meillä oli kaksi pientä lasta yhdessä ja rakastan häntä niin paljon, etten voi elää ilman häntä, kysyin häneltä kaiken, tein lupauksia, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani kollegalleni työssä, hän on hyvä ystäväni ja hän kehotti minua ottamaan mieluummin yhteyttä rakkauden oikeinkirjoittajaan, joka voisi auttaa minua rakkauden palauttamisessa, mutta olen sellainen henkilö, joka ei koskaan ajatellut, että rakkauden loitsun osuus oli olemassa tai voi toimia, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä, lähetin sähköpostia minulle oikeinkirjoituskanavan yhteystiedot, jotka hän antoi minulle ja harvoille kunnille, kun sain vastauksen. Dr.Oduduwa kertoi minulle, että hän voi auttaa minua palauttamaan mieheni, se oli Ei hätää siitä, että kaikki menee hyvin ennen kolme työpäivää, seurain huolellisesti kaikkia hänen ohjeita siitä, mitä minun tulee tehdä kotona keskiyön rakkausloitsun rukouksen aikana. Oduduwa käynnisti rakkauden oikeinkirjoituksen osan ilmaan ja yllättäen toisena päivänä se oli noin klo 6.00. Aviomieheni rakkauspartneri soitti minulle matkapuhelimella, olin niin yllättynyt, koska aviomieheni on kieltäytynyt soittamasta minulle tai lähettämästä minulle tekstejä viimeisen kolmen viikon ajan, yhtäkkiä hän soitti pyytääkseni anteeksi ja sanoi, että hän palaa kotiin käymään luokseni ja lapseni pian. Siitä päivästä lähtien, kun hän soitti minulle, hänellä on ollut soittoääni ja tekstiviestejä minulle joka päivä, tänään hän soitti, että vastasin puheluun ja hän sanoi taas, että hän on niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun antaa anteeksi ja palata hänelle. rakkauden kumppanina, että hän rakastaa minua niin paljon. Olen niin onnellinen, ja vasta tänään aloimme elää onnellisina yhdessä perheenä. syvällinen kiitollisuuteni menee Dr.Oduduwalle hänen lahjallisista voimistaan ​​palauttaa rikkoutunut avioliitto ja palauttaa entinen rakkauskumppani 2 päivän kuluessa rakkauden oikeinkirjoitusrukoukseen, joka toimii. Suosittelen häntä vilpittömästi kaikille, jotka etsivät kiireellistä rakkauden palauttamista (dr.oduduwaspellcaster@gmail.com)

    VastaaPoista